
Vuodesta 2020 tulee jäämään mieleen ainakin koronavirus, mikä vaikutti ihmisten arkeen ja talouteen kaikkialla maailmassa. Tätä kirjoittaessa eletään vasta maaliskuun loppupuolta, joten viruksen todelliset vaikutukset eivät ole vielä selvillä. Jo nyt lukematon määrä ihmisiä joutuu elämään karanteenissa, eli eristyksissä muista ihmisistä. He eivät saa lähteä kotoaan mennäkseen töihin. He eivät saa poistua kotoa edes kaupassa käyntiä varten.
Koska kaikenlaista matkailua kehotetaan välttämään, ovat monet lentoyhtiöt, majoitusliikkeet ja muut työ- sekä lomamatkustamisesta tulonsa saavat yritykset konkurssin partaalla. Myös kuntosaliyritykset, ravintolat ja monet muut firmat joutuvat sulkemaan ovensa ja joko irtisanomaan tai lomauttamaan väkeä.
Ihmisillä on koko ajan vähemmän paikkoja, minne mennä viettämään aikaa. Työttömyys, lomautukset ja työajan lyheneminen vaikuttavat siihen, ettei ihmisillä ole paljoa rahaakaan vapaa-ajan aktiviteetteja varten. Nettikasinot ja rahoituslaitokset lienevät ainoita toimijoita, jotka selviävät korona-ajasta ottamatta kovin paljoa takkiinsa – ainakin tällä hetkellä moni kotioloissa jumissa oleva pelaa nettikasinolla ilman rekisteröitymistä, ja ottaa kulutusluottoja selvitäkseen menoista tulojen romahdettua.
Koronavirus sulkee ihmiset koteihinsa
Koronavirus leviää helposti ihmisestä toiseen. Siksi kaikenlaista kontaktia muihin ihmisiin on vältettävä. Jos yksi perheenjäsen sairastuu, pitää kaikkia muitakin perheenjäseniä kohdella sairastuneina, kunnes toisin todistetaan. Näin ollen koko perhe joutuu karanteeniin, jos yhdellä on virustartunta.
Koska myös oireettomat henkilöt voivat kantaa virusta ja tartuttaa sen muihin, on oppilaitokset, uimahallit ja monet muut paikat, missä on tavallisesti useita ihmisiä, suljettu. Poliisi on valmis hajauttamaan yli 10 ihmisen kokoukset, ja voi olla, että jatkossa vain noin 5 ihmistä saa olla yhtä aikaa samassa tilassa. Kaupassa käydessä suositellaan pysyttelemään ainakin kahden metrin päässä muista, ja käyttämään kumihanskoja tai käsidesiä. Yli 70-vuotiaita ei saisi tavata lainkaan. Jos tapaaminen on välttämätöntä, tulisi käyttää hengityssuojainta.
Kaupassa käyminen ja muiden ihmisten tapaaminen on vaarallista, sillä kuka tahansa saattaa kantaa koronavirusta. Siksi palaverit, luennot ja koulutukset hoidetaan etäyhteyksien avulla. Kaupat pyytävät hoitamaan ostokset verkossa tai käyttämään kauppakassipalvelua. Ongelmatilanteissa yritykset pyytävät ensisijaisesti soittamaan tai lähettämään sähköpostia.
Arki saattaa tuntua tylsältä, kun kaverien tapaaminen, normaali töissä ja kaupassa käyminen sekä harrastaminen on jäänyt tauolle. Monia töitä voi tehdä kotoa käsin, tosin päiväkodista tai koulusta pois otetut lapset saattavat häiritä. Harrastaminenkin on hoidettava kotoa käsin, joko lähimetsässä liikkumalla tai etäyhteyksien avulla. Personal trainerin voi tavata Skypessä tai WhatsAppissakin. Joogaa voi harrastaa nettijoogastudiolla, ja musiikinopetuskin voi hoitua videoyhteyden avulla.
Nettikasinoilla on turvallista pelata korona-aikanakin
Netti tarjoaa tekemistä koko perheelle silloinkin, kun ulkona liikkuminen on kielletty. Suoratoistopalvelut tuovat elokuvat kotisohvalta katsottaviksi, ja nettikasinolla voi kokeilla onneaan rahapeleissä. Veikkaus on sulkenut kaikki peliautomaatit ja pelihallit, ja kun yli 70-vuotiaat tai muuten karanteenissa olevat eivät saisi poistua kotoaan edes kauppareissua varten, on netti monille ainut paikka pelata rahapelejä. Netissä voi harrastaa urheiluvedonlyöntiä, ravivedonlyöntiä tai nettipokeria. Nettikasinolla voi pelata niin kolikkopelejä kuin vaikkapa rulettia.
On todennäköistä, että ihmiset pelaavat nettikasinoilla nyt enemmän kuin normaalisti. Nettikasino on auki 24/7, eikä kotisohvalla pelatessa voi saada tartuntaa. Hetki nettikasinolla korvaa perjantai-illan baarireissun, lauantai-illan saunahetken kaverien kanssa ja sunnuntailounaan vanhan äidin luona.
Voiko netissä ansaita?

Rahan ansaitseminen on hankalaa, jos jää työttömäksi tai lomautetuksi. Nettikasinoon ei kannata suhtautua tulonhankintakeinona, sillä kasinopeleissä on todennäköisempää hävitä kuin voittaa. Netistä saatava kulutusluotto auttaa selviämään yllättävistä menoista, mutta lainarahalla eläminen ei ole kestävä ratkaisu.
Netin kautta voi löytää uuden työn tai keikkahommia lomautuksen ajaksi. On monia työtehtäviä, joita voi hoitaa etänä. Yksi niistä on bloggaaminen, mutta saattaa mennä vuosikin, ennen kuin blogi alkaa tuottaa. Jos olet hyvä kirjoittamaan, voit etsiä oikolukuhommia tai copywriter-hommia. Myös käännöstöitä voi tehdä kotoa käsin, jos on hyvä kielissä.
Jos osaat koodata tai hallitset graafisen suunnittelun, voit etsiä keikkahommia esimerkiksi Fiverr-palvelusta. Yksi vaihtoehto on tehdä käsitöitä, ja myydä niitä netissä. Mitä jos siivoaisit kaappisi ja myisit kaiken turhan esimerkiksi Tori.fi-palvelussa? Koronavirus on saanut sivuston kävijämäärät kasvuun, joten sinunkin tavaroillesi saattaa löytyä ostaja.
Xbox Cloud Gaming on Microsoftin tarjoama suoratoistopalvelu peleille. Se tunnettiin aiemmin nimellä Project xCloud. Sen avulla Xbox-pelien pelaajat voivat suoratoistaa pelejä eri laitteilla, kuten tietokoneillaLue lisää…
Retropelaaminen vie nostalgisiin tunnelmiin. Vanhojen klassikkopelien suosio on noussut jälleen ja vielä nykyäänkin on mahdollista pelata pelejä vuosikymmenten takaa. Retro gameriksi kutsutaan pelaajaa, joka pelaaLue lisää…