
Iltapäivälehtiä ja juorulehtiä lukemalla saattaa saada sen kuvan, että verkossa on helppo ansaita rahaa. Yksi kertoo rikastuneensa verkkokaupalla, toinen bloggaajana. Kolmas myy erilaisia verkkovalmennuksia, kun taas neljäs on hankkinut omaisuutensa nettipokerilla. Onko verkossa helppo ansaita rahaa?
Verkkokaupassa voi myydä melkein mitä vain
Kivijalkaputiikki on sidottu aikaan ja paikkaan. Jos asiakkaat haluavat ostaa pikkuhousuja, legoja tai vaikkapa koiranruokaa, on heidän saavuttava myymälään sen aukioloaikojen puitteissa ja hyväksyttävä se, että tuote on voinut päästä loppumaan hyllystä. Kivijalkaputiikeissa on usein pienet varastot, sillä liiketilan vuokra on kallis. Jotta asiakkaat löytäisivät puodin, on sen oltava hyvällä sijainnilla, ja se nostaa heti vuokraa.
Verkkokauppa on vapaa ajan ja paikan rajoituksista. Verkkokaupassa voi asioida vaikka keskellä yötä, ja kuljetuspalvelut toimittavat ostokset esimerkiksi lähimpään pakettiautomaattiin tai suoraan kotiovelle. Verkkokaupan varasto voi sijaita huonollakin paikalla, jolloin vuokra on matala, tai vaikka omistajansa piharakennuksessa. Verkkokaupoilla on usein varastotilaa enemmän kuin kivijalkaliikkeillä, joten tuotteet loppuvat kesken vähemmän todennäköisesti.
Osa verkkokaupoista tekee tuotteet vasta tilauksesta, kun taas osa tilaa tuotteet Kiinasta vasta, kun asiakas on tehnyt ja maksanut tilauksen. Jos tuotteet tehdään tai tilataan vasta asiakkaan suoritettua maksun, voi tuotetta joutua odottelemaan tovin.
Verkkokaupat ovat tätä päivää. Koska verkkokauppoja on valtava määrä, ja niitä syntyy koko ajan lisää, on verkkokauppiaan vaikea erottua edukseen ja menestyä. Verkkokaupan pyörittäminen on haasteellista, eikä menestyminen tai edes pärjääminen ole mitenkään itsestäänselvyys.
Vain harvasta tulee tunnettu sosiaalisen median vaikuttaja
Kuka tahansa voi perustaa blogin tai vlogin, tai alkaa jakaa päivityksiä Facebookissa, Twitterissä tai esimerkiksi Instassa. Vain harvasta tulee tunnettu sosiaalisen median vaikuttaja, jolla on mahdollisuus jättää päivätyönsä ja ostella arvoasuntoja Helsingin keskustasta mainostajilta saaduilla rahoilla. Aina voi kuitenkin yrittää, mutta yleensä menee ainakin vuosi, ennen kuin blogi löytää muita lukijoita kuin äidin ja siskon. Bloggaamista voi opetella esimerkiksi erilaisilla verkkovalmennuksilla. Ensi alkuun bloggaaja tai esimerkiksi insta-tähti saa pieniä mainostuloja affiliate-verkostojen kautta löytämiltään yhteistyökumppaneilta. Jos kirjoittaja saa lukijan klikkaamaan jotain mainosta, saattaa bruttopalkkio olla esimerkiksi 0,20 euroa. Jos kirjoittaja menestyy, voi hän alkaa pyytää jopa 2 000 euroa jotain yritystä mainostavasta artikkelista, ja näin ollen kymppitonnin kuukausitulot alkavat pikkuhiljaa olla totta. Jälleen kerran – kilpailu on kovaa, ja lukijat on vaikea voittaa puolelleen.
Verkkovalmennukset eivät ole sidottuja aikaan tai paikkaan
Kuten edellä mainittiin, esimerkiksi bloggaamista voi opettaa verkkovalmennuksena.Myös personal trainerit, elämäntapavalmentajat ja esimerkiksi ravintoneuvojat voivat myydä verkkovalmennuksia. Verkkovalmennukseen voi osallistua webbikameran tai videopuhelun avulla, ja jos valmentaja on tallentanut luennot video- tai tiedostomuotoon, voi valmennettava tutustua oppimateriaaliin missä ja milloin tahansa. Näin ollen helsinkiläisen joogaohjaajan tunnille voi osallistua myös Kanarianlomalla ollessa, ja porilainen kuntoilija voi saada ruokavaliota koskevia neuvoja vaikka yhdysvaltalaiselta asiantuntijalta.
Verkossa voi markkinoida ja myydä myös e-kirjoja. E-kirjojen avulla personal trainerin tai vaikkapa varallisuusvalmentajan on helpompaa saada nimeä ja brändätä itsensä alan ammattilaisena. Myös verkkovalmentajat joutuvat tekemään töitä saadakseen asiakkaita, sillä todella moni muukin myy verkkovalmennuksia ja e-kirjoja.
Nettipokeri ja muut netin kasinopelit
Ala pelaamaan ja saa bonusta nettikasinolla pelaamisesta! Eikä kuulostakin houkuttelevalta? Nettikasinoiden internetsivut on suunniteltu todella houkutteleviksi, ja nettikasinot kilpailevat keskenään tarjoamalla aina vain anteliaimpia kasinobonuksia. Kasinobonus saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kasino kolminkertaistaa pelaajan ensimmäisen talletuksen. Kympistä tuleekin yht’äkkiä kolmekymppiä, mutta rahoja ei pysty lunastamaan itselleen, ennen kuin ne on pelannut tarpeeksi monta kertaa. Tätä kutsutaan kierrätysvaatimukseksi. Vain ani harvat kasinobonukset ovat vapaita kierrätysvaatimuksista.

Kasinopeleissä rikastuminen on kiinni yksinomaan tuurista. Lähes kaikki kasinopelit ovat puhtaita onnenpelejä, eikä voittoa voi varmistaa millään pelistrategialla. Muutamia poikkeuksia on. Urheiluvedonlyönnissä voi pärjätä, jos ymmärtää lajin päälle, ja hankkii peleistä sekä pelaajista paljon tietoa. Asiantuntevuus ei silti sulje pois sattumaa ja tuuria.
Pokeri on ainoita kasinopelejä, joissa voi kehittyä harjoittelemalla. Toisia pelaajia vastaan pelaava henkilö voi päästä kiinni isoihin rahoihin, jos hänellä on matemaattista lahjakkuutta, hyvät hermot sekä ”pokerinaama”, jolloin muut pelaajat eivät arvaa hänen mielenliikkeitään.
Xbox Cloud Gaming on Microsoftin tarjoama suoratoistopalvelu peleille. Se tunnettiin aiemmin nimellä Project xCloud. Sen avulla Xbox-pelien pelaajat voivat suoratoistaa pelejä eri laitteilla, kuten tietokoneillaLue lisää…
Retropelaaminen vie nostalgisiin tunnelmiin. Vanhojen klassikkopelien suosio on noussut jälleen ja vielä nykyäänkin on mahdollista pelata pelejä vuosikymmenten takaa. Retro gameriksi kutsutaan pelaajaa, joka pelaaLue lisää…